Mieheni ei ole yhtään sellainen, mitä kuvittelin tulevan mieheni joskus olevan. Myös moni ystävistäni on sanonut etenkin seurustelun alkuvaiheessa, että he eivät näe minua hänen kaltaisensa kanssa. Mies ei ollut sitä mitä halusin ja odotin.  Mun mies tanssii, valitettavasti. Mies ei metsästä, ei kalasta. Viihtyy kotona mielestäni ihan liikaa, itse kun olisin valmis lähtemään reilaamaan ympäri eurooppaa milloin tahansa, mökkireissuista tai telttailusta nyt puhumattakaan. Ei osaa puhua ja keskustella kuten haluaisin. Katsoo typeriä elokuvia (Nuija ja Tosinuija?!). Ei lue kirjoja. Vastustaa lemmikkejä. On hidas. Miettii ihan liikaa asioita. Tietää, tai luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Ei kehu. Sekaantuu aivan liikaa sisustukseen. On itsepäinen ja vastustaa muutoksia. Keräilee pihalle kaikennäköistä outoa tavaraa ja rikkinäisiä autoja, joita korjailee kun siltä tuntuu.Nukahtaa heti seksin jälkeen. Vuosia minua häiritsivät ne puutteet ja viat joita hänessä oli. Keskitin kaiken huomion siihen mikä oli huonosti, niin miehessä, parisuhteessa ja omassa elämässäni. Aika paljon asiat, jotka miehessäni häiritsi, heijastui myös muuhun elämään. Kun mies ärsytti, kaikki oli paskaa. Epäonnistuin mitä suurimmassa määrin näkemään kaikkea hyvää mitä olin saanut.

Mun mies vaihtaa vaipat. Heräsi öisin nostamaan vauvan tissille ja antaa nukkua aamulla pidempään. Se ottaa kainaloon kun sitä tarvitsen. Korjaa auton ja rakentaa talon. Se kuuntelee, vaikkei välttämättä puhu. Leikkii lasten kanssa. Laittaa aamulla auton roikkaan. Tuli kesken päivän töistä kotiin, kun en jaksanut nousta lattialta lämmittämään pilttipurkkia seitsemän kuukauden vanhalle vauvalle. Hoiti lapset, talon, työt ja arjen pyörityksen silloin kun makasin masennuksen kourissa sängyssä ja itkin kuukausitolkulla.

Sekään ei minulle riittänyt. Maksoin takaisin pettämällä ja eroamalla. Haukkumalla ja vähättelemällä. Syytin omasta pahasta olostani miestä ja olin vihainen koska hän ei auttanut minua voimaan paremmin. Mies tunsi itsensä riittämättömäksi, mikään ei ollut tarpeeksi. Mihinkään en ollut tyytyväinen.

Kun se peili on niin ylhäällä ettei omaa kuvajaistaan nää on helppo syyttää toista. Ymmärsin hiljattain miten suuri merkitys toiveilla ja odotuksilla ihmisen elämässä on. Kun oman elämän odotukset eivät täytykään, on helppo olla tytyymätön. Jättää näkemättä se muu hyvä, mitä elämä on tuonut tullessaan. Sama koskee myös odotuksia omasta itsestään. Kierin turhaan kauan syyllisyydessä ja itsesyytöksissä äitiyteni suhteen. Mikään ei mennyt niinkuin piti. En jaksanut leikkiä hiekkalaatikolla, koska rehellisesti sanottuna se on tylsää. En tehnyt soseita itse tai käyttänyt kestovaippoja. En yltänyt äitiydessä siihen mittapuuhun, mihin olin halunnut. Olin epäonnistunut. Huono äiti. Kunnes tajusin, ettei äitiyttäni voi mitata suorituksilla. Että kaikkeen ei pysty kukaan. Että lapseni ovat onnellisia valmisruuista huolimatta.

Ymmärsin myös sen, ettei mies koskaan ole ollut vastuussa mielenterveydestäni. Olen itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. Hän on tehnyt sen mitä pitääkin, ollut siinä. Mies ei voi korjata menneisyyttäni ja rakastaa minua koko tähänastisen elämäni edestä. Hän voi vain rakastaa nyt. Ja olla siinä. Ja minun pitää antaa hänen tehdä se.